Eläinsuojelulainsäädännön ajankohtaispäivä

Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan yhteydessä toimiva Helsingin eläinoikeuskeskus ja Luentokeskus Alexis järjestävät uutta eläinten hyvinvointilakia koskevan koulutuksen. Luennoitsijoina toimivat eläinsuojelulainsäädäntöön erikoistuneet väitöskirjatutkija Veera Koponen (OTM) ja yliopistolehtori Tarja Koskela (OTT).

Tietoa koulutuksesta

Laki eläinten hyvinvoinnista – jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua?

Laki eläinten hyvinvoinnista tulee voimaan vuoden 2024 alussa. Se korvaa eläinsuojelulain, joka on ollut Suomen eläinsuojeluoikeuden ytimessä yli neljännesvuosisadan. Koulutuksessa tarkastellaan kansallisen eläinsuojelulainsäädännön kokonaisuutta ennen ja jälkeen uudistuksen. Laki eläinten hyvinvoinnista on seurausta kokonaisuudistuksesta, ja uudistus vaikuttaa myös esimerkiksi valtioneuvoston asetusten soveltamiseen ja Euroopan unionin lainsäädännön kansalliseen täytäntöönpanoon.

Lainsäädännön systematiikan tarkastelun ohella luennolla nostetaan esiin sisällöltään uusia ja keskeisesti muuttuneita säännöksiä. Eläinten hyvinvoinnista annetun lain ohella tarkastelu ulottuu muun muassa lakiin eläinlääkärinammatin harjoittamisesta.

Koulutuksen ensimmäisen osuuden tarkoituksena on tarjota yleiskuva eläinsuojelulainsäädännön kokonaisuudistuksesta pohjustaen koulutuksen toista osuutta, jossa paneudutaan lainsäädännön toteutumisen valvontaan.

 

Eläinsuojeluvalvonta ja eläimiin kohdistuneet rikokset – mikä muuttuu eläinten hyvinvointilain myötä?

Tehokas eläinsuojeluvalvonta edellyttää muun muassa eri viranomaisten yhteistyötä. Nykyisin voimassa olevassa laissa esimerkiksi salassapitosäännökset estävät lastensuojeluviranomaisten tekemät ilmoitukset eläinsuojeluviranomaisille, vaikka he olisivat havainneet kotikäynnillään puutteita eläintenpidossa. Lisäksi eläinsuojeluvalvonnassa käytettävät hallintopakkokeinot on toteutettu nykyisessä laissa osin hajanaisesti. Uuden eläinten hyvinvointilain myötä pyritään korjaamaan vanhassa laissa tunnistettuja puutteita lisäten samalla käytettävien hallintopakkokeinojen valikoimaa.

Eläinten hyvinvointilakiin sisältyvillä kriminalisoinneilla pyritään lain esitöiden mukaan eläinten hyvinvoinnin parantamiseen ja kunnioitusta lisäävään vaikutukseen. Vaikka kaikki rangaistavaksi säädetyt laiminlyönnit eivät vaikuta suoranaisesti eläinten hyvinvointiin, niiden katsotaan kuitenkin olevan luonteeltaan ennaltaehkäiseviä ja siksi välttämättömiä. Eläinten hyvinvointilain eläinsuojelurikkomusta koskevaan pykälään on lisätty uusia kriminalisointeja.

Luennolla käydään läpi hyvinvointilain sääntelyä koskien eläinsuojeluvalvontaa ja eläimiin kohdistuvien tekojen ja laiminlyöntien kriminalisointia. Koulutuksen tavoitteena on antaa siihen osallistuville kuva ensi vuoden alusta voimaan tulevasta eläinsuojeluvalvontaa koskevasta sääntelystä ja eläimiin kohdistuvien rikosten tunnusmerkistöistä.

 

Koulutuksen ohjelma:

klo 9:00                           Tervetuloa koulutukseen

klo 9:10                            Laki eläinten hyvinvoinnista

klo 10:00-10:10                 tauko

klo 10:10-11:55                  Eläinsuojeluvalvonta ja rikokset

klo 12:00                          Koulutus päättyy

Kohderyhmä

eläinsuojeluviranomaiset, poliisit, syyttäjät, asiamiehet, tuomarit ja esittelijät, eläinlääkärit, eläinsuojelu– ja eläinoikeusyhdistyksessä toimivat ja eläinsuojelusta kiinnostuneet

Ajankohta

01.11.2023 09.00
-12.00

Paikka

Etäkoulutus Microsoft Teamsin välityksellä. Ilmoittautuneille lähetetään osallistumislinkki sähköpostilla lähempänä koulutuksen alkua. Koulutusta ei tallenneta.

Hinta

Koulutuksen hinta 200 € (+ alv 24 %). Hinta sisältää osallistumistodistuksen.

Ilmoittaudu mukaan

Ilmoittautumisaikaa jatkettu. Ilmoittaudu koulutukseen viimeistään maanantaina 30.10.2023. 

Tietoa kouluttajasta

|

Veera Koponen (OTM) työskentelee Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa väitöskirjatutkijana. Hänen väitöskirjatutkimuksensa koskee eläinsuojeluoikeuden yleisiä oppeja ja eläinsuojelulainsäädännön ja perusoikeuksien rajapintoja. Koponen opettaa Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa eläinoikeutta ja perusoikeusjuridiikkaa.

Tarja Koskela (OTT, dosentti) työskentelee Itä-Suomen yliopistossa rikosoikeuden yliopistonlehtorina. Hän on väitellyt eläinten suojelusta rikosprosessissa ja julkishallinnossa vuonna 2017 ja perehtynyt laaja-alaisesti eläinten suojelua koskevaan sääntelyyn. Koskela on väitöskirjatutkimuksen jälkeenkin jatkanut tutkimusta samasta aihepiiristä, toimien myös eläinoikeuteen liittyvien väitöskirjojen ohjaajana ja opettaen eläinten suojelua eri yliopistoissa ja poliisiammattikorkeakoulussa. Lisäksi hän on toiminut tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan jäsenenä vuosina 2019–2022 ja pitänyt kutsuttuna asiantuntijana esityksiä liittyen eläinsuojelua koskevaan sääntelyyn.

Ilmoittaudu

Ilmoittaudu

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut nec quam elementum, tempus odio et, pulvinar purus. In dolor lacus, dictum id pulvinar sed, gravida sed nulla. Morbi in pharetra orci. In ac arcu id ex egestas ornare quis quis enim. Aliquam a arcu quis enim placerat tempus consequat vulputate diam.

Käytämme sivustollamme vain toimivuudelle välttämättömiä evästeitä. Tutustu tietosuojaselosteeseemme täältä .